Veden äärellä

Veden äärellä kun saan onnekseni asua, käyn usein venerannassa istuskelemassa ja kuvailemassa kaikenlaista, mitä milloinkin kohdalle sattuu. Mm. vesilintuja alkaa olla jo jonkin verran rantavesissä. Yhtä lintupariskuntaa kuvasin pari päivää sitten, mutta en tunnistanut lajia. Googlettamalla päädyin sitten nimeämään linnut haapanapariskunnaksi, joka näytti tältä! 

Herra Haapana

Rouva Haapana

Uimassakin kävin jo uudestaan eilen ja nappasin samalla kuvia ihanaakin ihanammasta uimarannastamme, johon matkaa on meiltä vain n. 300 m.

Ei mitään varsinaista tungosta.

Ei ranta kuitenkaan ihan autiokaan ollut, sillä joitakin lapsia kävi välillä vedessä puljaamassa. Muita aikuisia kuin minä ja Papa (joka pyöräili suoraan töistä uimarantaan) ei järvessä vieläkään ollut.

Silkkiuikkupariskunta on uiskennellut jo muutamana päivänä rantavesissä, mutta hyvälle kuvausetäisyydelle se ei suostu millään tulemaan.

Herra ja Rouva Silkkiuikku

Pienen videopätkän sain pariskunnasta napattua ja nauratti kyllä tuo niiden pään pudistelu :)

Ihan pelkästään veden äärellä en maltttanut kameroineni olla. Uusia kukkijoita on pakko taas esitellä. Rantatiellä olivat tuomet puhjenneet kukkaan.

Tuomien tuoksu on juuri nyt aivan huumaava .

Rantatie

Rantatielle ja venerantaan on meiltä matkaa vain vajaa 100 m.

Pihalla oli auennut lisää tulppaaneja. Näitä ihanaisia voisin tuijotella tuntikausia...

Ihastuttava Angelique-tulppaani

Parhaiten puutarhassa kasvaa tällä hetkellä vuohenputki, mutta sieltä vain seasta on noussut tämäkin kaunokainen silmäniloksi.

Herkän kaunis varjohiippa

Kyllä kesä on ihmisen parasta aikaa!

Lokakuinen Juhannusruusu

Pyynnöstä tuli taas virkattua yksi matto, Juhannusruusu nimeltään, harmaasta Lilli-ontelokuteesta. 

Juhannusruusu-matto

Halkaisijaltaan se on noin 110 cm ja lankaa kului n. 2,5 kg

Kärhöt vielä kukkisivat, mutta eivät enää voi, koska minä revin ne julmasti irti kaariportistaan, jonka purin osiksi ja vein talvivarastoon. Yhden kukan otin kuitenkin sisälle maljakkoon, joka on oikeastaan viinipullo, mutta toimii hyvin maljakkonakin.

Miss Bateman kukkii vielä muutaman päivän sisätiloissa

Eilen satoi pihaan keltaisia koivunlehtiä melkein koko päivän ja räystäskourutkin olivat täynnä niitä, niin vastasataneita kuin jo osittain maatuneitakin. Naapurin kirottu koivu!

Haravoitavaakin olisi

Venerannassa joutui suorastaan kahlaamaan lehdissä ja riitti niitä vielä veteenkin asti. Mentiin kääntämään vanha soutuvene talviteloilleen ja luulin, että olemme siinä hommassa viimeisiä, mutta yllätyksekseni suurin osa veneistä näytti olevan vielä kääntämättä! 

Soutuveneen kanssa tapaamme seuraavan kerran toukokuussa ja silloin on taas vesille venosen (kuin myös veneilijöiden) mieli...

Eteenpäin, sano mummo lumessa!

Tuli taas käytyä vähän aikaa venerannassa penkillä istuskelemassa ja maisemia ihailemassa, kun oli niin kaunis keväinen, tosin puolipilvinen, päivä.

Hetken aikaa rantapenkillä istuskeltuani kävelin vähän matkaa eteenpäin latupohjaa pitkin tuttuun paikkaan katsomaan, josko löytyisi jo pajunkissoja. Löytyihän niitä.

Vaikka paikka tällaiselle (huonojalkaiselle) entiselle  nuorelle onkin melko haasteellinen, onnistuin kuitenkin ottamaan muutaman oksan maljakkoon uppoamatta hankeen, putoamatta tähän sulaan tai edes astumatta koirankakkaan, jee!

Meidän omalla varjoisalla takapihallamme on vielä näin komeita jääpuikkoja, jotka ovat tulossa kylläkin erittäin todennäköisesti pikapuoliin alas ja vieläpä melkoisen painavan lumimassan kera.

Parempi pysytellä poissa tämän muodostelman alta! Tippukoot jääpuikot mieluummin hankeen kuin minun päähäni.

 

Aurinkoisen etupihan puolella oli myös vielä muutama päivä sitten jokunen jääpuikko, mutta lämmin auringonpaiste oli jo selvästi muuttanut lunta ja jäätä nestemäisempään muotoon.

No mutta mitä ihmettä! Sieltähän pilkistää jo talon sokkelin vierustalta lumen alta vihreä metsämansikan lehti. Itse marjoja pitänee kuitenkin vielä odottaa muutama kuukausi...

Eilen oli katolta sulavan lumen vedeksimuuttumisnopeus tämä eli pisaroita tippui tosi tiuhaan tahtiin. Tämmöisen kesäihmisen korville räystäsränneistä kuuluva veden lirinä ja lorina on kuin musiikkia...

Ah, sininen taivas ja valkorunkoiset koivut...kootimaani oo-ompi Suooomi, Suomi aaarmas synnyinmaa...
Anteeksi, tuli vaan jotenkin niin isänmaallinen olo.

Rannalla tuli istuskeltua myös suuren männyn alla olevalla isolla kivellä joku tovi. Hetken mielijohteesta keräsin poislähtiessäni taskut täyteen männynkäpyjä. Niistähän voisi yrittää tehdä vaikka korviksia tai jotain ja jos ei muuta, niin kyllä niille ainakin Kynsilaukkaajat keksivät käyttöä...

Lopuksi... on kyllä pakko tunnustaa, että ei se ulkoilureissu itse asiassa ihan näin helponkuuloisesti mennyt. Läksin nimittäin jalkojani säästääkseni yhdessä kohtaa oikaisemaan polulta hankiaiselle ja kuinkas kävikään? Oikea jalkani upposi reittä myöten syvälle, syvälle umpihankeen enkä saanut sitä vedettyä sieltä sysyyksistä pois. Meinasi tulla jo hätä käteen, että pitääkö tässä ruveta apua soittamaan, mutta sitten kuulinkin läheistä kävelytietä pitkin tulevan kahden kovaäänisesti rupattelevan naisihmisen. Suuni oli jo auki avunpyytämistä varten, mutta en sitten saanutkaan heille mitään sanotuksi, vaan yritin sen sijaan olla sen näköinen kuin siinä ihan tarkoituksella muka seisoisin jumissa umpihangessa. Kääk, mikä ääliö!
Katsoivathan nuo rouvat vähän pitkään, mutta eivät sanoneet mitään. No, niinpä minä tuhti mamma siinä sitten aikani romupolvineni punnersin ja puuskutin ja selvisin kuin selvisinkin lopulta takaisin kovalle alustalle. Ei siinä silloin mitään huvittavaa ollut, mutta kylläpä nyt jo naurattaa...Onhan se ollut epäilemättä aika hauskan näköistä, heh heh =)