Nämä siilit eivät kylläkään ole virkattuja, vaan ihan ihkaeläviä sellaisia. Tulevaan talveen valmistautumiseen näillä piikikkäillä kuuluu mm. jokailtainen tukeva tankkaus. Tankkauspiste sijaitsee meidän takapihallamme ja kahdessa kupissa sinne toimitetaan iltaisin kissojen kuivaruokaa vedellä kostutettuna. Tällä kertaa ruokailijoita on vain kaksi, mutta välillä syöjiä on ollut neljäkin ja silloin ei yksi kuppi riitä. Molemmat kupit ovat aamuisin tyhjiä.
|
Kaksi siiliä samalla kupilla, joka ei tosin niiden takaa näy. |
Niin että se on selvä syksyn merkki, kun alkaa virkkuuttaa yhä enemmän ja enemmän. Tölkinvetimistä enimmäkseen, vaikka materiaalipula ajoittain vaivaakin.
|
Nämä kuuluvat "mama's" joulumallistoon |
|
Hopeanväriset |
Saarenmaalta ja Tallinnan Karnaluksista tuli ostettua kesälomareissulla lankoja. Lisää tölkinvetimiä odotellessa niistä langoista syntyi mm. tämmöinen tunika.
Kullanvärisiäkin klipsuja kasaantui lopulta sen verran, että niistä sain rannekorun aikaiseksi.
Hopeanvärisiä kaulakoruja olen tehnyt jo aika monta ja hopeisista klipsuista on jopa laukku aluillaan. Saas nähdä, milloin se valmistuu!
Yksi muutaman kuukauden keskeneräisenä ollut luonnonvalkoinen mattokin valmistui lopulta. Lankaa oli ohjeenmukaiseen mattoon liian vähän, mutta se lanka on niin kallista, etten raskinut ostaa lisää, joten muuntelin alkuperäistä ohjetta jättämällä kerroksia välistä pois. NHiijnpä se sitten aaltoili reunoilta ja jouduin purkamaan monta kerrosta. Itse asiassa jouduin purkamaan sen osittain kolmesti ennen kuin se asettui edes jotensakin nätisti!
Lankoihin meni pihistelystä huolimattakin 4 Tuubi-lankakerää ja kun yksi kerä maksaa 15,95, niin lankoihin meni huikeat 63,80 €! Ei ihan halpaa, vaikka itse tekeekin, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen! Tämä olikin jo viides virkkaamani matto :)
|
Onneksi näiden ihanien gladiolusten kukintaa voi ihastella muuten jo niin syksyisessä maisemassa vielä pitkään! |
P.S. Toivotaan, että lämmin sää jatkuu :)