tiistai 3. kesäkuuta 2014

Oravapotilaan ruokintaa ym.

Muutama päivä sitten eräs todella eläinrakas ystävämme sai hoidettavakseen ilmeisesti rakennustyömaalla loukkaantuneen oravanpoikasen, joka oli saanut vamman ainakin nenäänsä. Meillä oli ilo päästä seuraamaan oravan ruokintaa. Pikkuorava oli ollut nähtävästi jo kauan syömättä, sillä kiireesti kaupasta ensiavuksi haettu ja ruiskusta tarjoiltu koiranmaidonvastike näytti poikasen etutassutyöskentelystyä päätellen lopppuvan  suorastaan kesken! Seuraavana päivänä saimme ystävältämme viestin että poikanen voi jo oikein hyvin!


Sitten asiaa pihapiiristä:

Yksi pihasiileistämme iltakierroksellaan.

Ensimmäinen unikonkukka on auennut!

Iirikset ovat aivan siitepölyssä niin kuin kaikki muukin ulkona tällä hetkellä on.

Valkoinen sireeni alkoi kukkimaan pari päivää sitten.

Viimeiset tulppaanit ovat vasta avautumassa.

Konnantatar on jo komeasti kukassa.

Kurjenpolvet vasta aloittelevat kukintaansa.

Queen of night -tulppaani sateen jälkeen.

Lopuksi vielä käsityöosastolta:
Virkkasin Tuubi-langan jämistä patalappuja ja tabletteja. Vasemmanpuoleinen setti ystävälle ja oikeanpuoleinen omaan käyttöön.























Mutta nyt aurinko paistaa ja lämmintä on ulkona  jo +18 astetta, joten puutarha kutsuu taas :)

16 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen nälkäinen pikkuinen! Ihana eläinrakas ystäväsi, kun hoivaa pienokaista.
    Ihanat kukat!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä oravanpoikanen olikin nälkäinen! Siilit olisivat tervetulleita meidänkin pihalle:)
    Kauniita kukkia sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi meillä on noita siilejä vielä toistaiseksi riittänyt :)

      Poista
  3. Kauniita kukkasia,tänävuonna en ole meidän pihalla siiliä nähnyt,monena vuotena on ollut ehkäpä viellä tulee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti siilit löytävät tiensä takaisin pihallenne :)

      Poista
  4. Ihanaa, että oravanpoikanen sai hyvää hoitoa!
    Siilejä ja tuollaista kukkaloistoa kaipaisin meidänkin pihalle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaloisto on sinnekin jo kasvamassa ja toivottavasti siilitkin ovat jo matkalla :)

      Poista
  5. Voi pientä oravanpoikaa, toivottavasti voi hyvin!
    Upeat kukkakuvat, eniten pidän tuosta sadepisaroiden koristamasta tulppaanista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli!
      Viime tietojen mukaan orava voi oikein hyvin :)

      Poista
  6. Ooh, sun kurjenpolvi kukkii jo! Hassua, mulla ei, mutta unikot ja lakastuu ja tulppaanit on "kuopattu" jo kauan sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan vielä muut kurjenpolvet kuin tämä, joka on aurinkoisella paikalla seinän vierustalla :)

      Poista
  7. Miten ihana kurrenpoikanen! Soma siilikin teidän pihapiirissä. Meillä niitä ei käy, kun on koira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurrenpoikasesta on saatu viikonloppuna uutta tietoa. Se voi oikein hyvin :) Tervetuloa lukijaksi, Satu! :)

      Poista