tiistai 17. kesäkuuta 2014

Klipsu jos toinenkin...

Klipsuista tein jo aiemmin verhokapan ja yhden sivuverhon. Nyt olen saanut valmiiksi vielä kaksi sivuverhoa lisää.

Kuvassa oikealla puolella siis kaksi erillistä kapeaa sivuverhoa. Niitä on nimittäin huomattavasti helpompi virkata yhteen kapeina kappaleina kuin leveämpinä. En ole tarkkaan laskenut, mutta tuhansia klipsuja näihin verhoihin on uponnut!

Pikkuruisella kasvimaallamme on maa-artisokka lähtenyt hyvin kasvuun. Minikasvihuoneessa taustalla punaisessa pytyssä rönsyää basilika ja alahyllyllä valkoisessa ruukussa on kasvamassa kääpiömiekkaliljoja.

Kaksi kirsikkatomaattia pn kasvamassa ruukuissa ja kuten kuvasta näkyy, niiden lähiympäristö kaipaisi kipeästi kitkentää.

Tuoksukurjenpolvet kukkivat jo, mutta eivät valitettavasti ole ainakaan vielä onnistuneet nujertamaan vuohenputkia ympäriltään. Jossain nimittäin väitettiin niiden lopulta voittavan vuohenputken!

Raunioyrttikin alkaa availla kukkiaan, jotka ovat nuppuina punaisia, mutta avauduttuaan sinisiä. Raunioyrtti siirrettiinkin viime syksynä pihan takanurkkaan, kun se levisi ihan liikaa aikaisemmassa paikassaan omenapuiden alla.

Verikurjenpolvi aloittelee kukintaansa. Heinät ovat kitkemättä tästäkin puskasta, mutta kitketään , kun ehditään.

Maaseudulta haettiin sunnuntaina 200 kpl purkutiiliä. Näistä saa ehkä yhden kukkapenkin reunuksen väsättyä, mutta lisää tiilejä on luvassa ystäviltä ihan tästä kaupunkialueeltakin. Oma työnsähän noissakin on, kun pitää jokaisesta tiilestä yksitellen laastit raaputella irti, mutta onneksi se irtoaa aika helposti.

Totta kai sitä vettä tulee nyt päivittäin ihan kaatamalla, kun pionit ovat aukeamassa. Eilisessä sateessa ne olivat ainakin vielä näin pystypäin.

Tänä aamuna kurkkasin sen verran pihalle, että hyvältä näyttivät pionit edelleen. Aikataulussaan ne taas ovat, kun juhannuksena ne aina ovat kukkineet.

Hyvää juhannusta kaikille!

10 kommenttia:

  1. On noissa verhoissa ollut työtä...hienot ovat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa niitä väkersin ja tulivathan ne sitten lopulta valmiiksi :)

      Poista
  2. Noiden läpi varmaan valo siilautuu kauniisti...hienot, persoonalliset verhot!
    Pian on pionien vuoro ilahduttaa kauneudellaan.
    Hyvää juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Ainakin näin kesällä oikein mukavat verhot. Parhaimmillaan ovat ilta-auringossa :)

      Poista
  3. Kauniit verhot,pionit alkaa olla kauneimmillaan.Hyvää Juhannusta.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään verhoista itsekin kovasti. Toivottavasti sade ei katko noita pioneja! Jussia vaan sinnekin! :)

      Poista
  4. Ohhoh, mikä homma sinulla on ollut verhojen kanssa! Ja muutama tölkkikin tullut tyhjennettyä ;-)
    Ihanaa kukkaloistoa ja satoa pihalla. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan noissa verhoissa väkertämistä. Onneksi ei ole tarvinnut itse noita kaikkia tölkkejä tyhjentää, vaan alihankkijani toimittavat minulle kahden kokonaisen taloyhtiön klipsut. Ei ole pahemmin ollut pulaa materiaalista :)
      Hyvää juhannusta sinullekin! :)

      Poista
  5. HIENOT verhot... ja kukkaset! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Me Like! Hyvää juhannusta sinnekin! :)

      Poista