Huhtikuun huumaa...

Huhtikuuta jo elellään ja ihan kohta on pääsiäinen. Lumet sulavat pikkuhiljaa pois ja puutarhakasvit alkavat heräillä kevääseen. Mitäkö kuva muka esittää? No, ihan keskellä kuvaa on maasta nousemassa tulppaani, jee!!! Mikäs se siinä vieressä sitten jo niin vihertää? Unikkohan se sieltä työntää lehtiään maan pinnalle ja taitaapa tuo toinen vihreä tuossa niiden välissä olla narsissin alku, jee!!! Niin, alkaa olla sitä aikaa keväästä, että tämä täti sekoaa ihan totaalisesti, kun maasta alkaa nousta kaikenlaista vihreää...

Siinä olikin tämänkertainen katsaus alaspäin-osio ja loppuosa onkin Verttiä ja orapihlaja-aitaa lukuunottamatta sarjaa katsaus ylöspäin-osio eli jääpuikkoja, jääpuikkoja, jääpuikkoja ja kurkiaura(?).

 

Upea luonnon muovaama taideteos orapihlaja-aidassa. Katolta tippuva vesi on jäätynyt puikoiksi aitaan. Harmi, että tämäkin taideteos sulaa sään lämmetessä pois.

Tältä näyttää puolestaan Kynsilaukkaajien kesämökin "Villa Verttilän" katto vielä näin huhtikuun alussa. Täytyy sanoa, että vesi muuntautuu moneksi!

Yläilmoista mahdollisesti putoavaa vaaraa uhmaten kesämökkinsä tämänhetkistä tilaa uskaltautui paikan päälle itse isäntä Verttikin katsastamaan. Enää muutama viikko, niin Vertti ynnä muu isäntäväki pääsee jo viettämään (toki vähän säistä riippuen) mahdollisesti isomman osan ajastaan ulkona kuin sisällä. Minäkin pääsen puutarhahommiin, jee jee!! Oooooooo, kesän lapsi mä ooooooon....

Kurkiaura??? On kurkiaurat lentäneeeeeet jo yli pääääääni pois...(se laulu kylläkin taitaa kertoa kurkien syysmuutosta)

Viime päivinä katonreunalta roikkuvat jääpuikot ovat venyneet tosi pitkiksi. Eilen illalla Papa huomasi muutaman pikkutytön talomme edustalla tiellä ja totesi, että kohta varmaan ovikello soi. Minä sanoin Papalle, että käy sanomassa niille, että meillä on jo se (paikallisten koululaisten itsetekemä joka kevät ilmestyvä lehti, jota tekijät itse kiertävät myymässä ovelta ovelle)! Joku tovi siinä kuitenkin vielä meni, ennen kuin tytöt olivat keränneet tarpeeksi rohkeutta uskaltaakseen soittaa ovikelloa. Mutta eivätpä tytöt olleetkaan mitään myymässä, vaan olivat kysyneet Papalta, voisivatko saada muutaman katoltamme roikkuvan jääpuikon. No, Papahan tytöille oli niitä muutaman mukaan katkonut ja tytöt olivat lähteneet jatkamaan matkaansa ikionnellisina!

Niin, miksikäs eivät olisi pikkutytöt olleet, kun tämmöinenkin muinainen tyttö lumoutuu niistä niin, että jaksaa niitä kuvata päivä toisensa jälkeen! No, sanotaanko vaikka niin, että aikansa kutakin! Eikä tämä ole vielä mitään siihen verrattuna, mitä kuvataan, kun puutarhan kesä on parhaimmillaan!