Heräsin jo kuuden maissa, kun ilmastointi jäi taas liian kylmälle enkä jaksanut nousta muuttamaan asetuksia. Nukuin vielä jonkinlaista koiranunta ja kuulin, kun Mama kolisteli ketittiössä aamukahvia. Keittiöstä ei oikeastaan voi varsinaisesti puhua, koska asuntomme on vain yksi huone ja vessa/kylppäri erikseen.
Mama odotteli, että virkoaisin hakemaan tuoretta leipää kaupasta. Vääntäydyin lähimpään kauppaan ja muistin nyt ostaa tiskirätinkin. Leiväksi otin tuorettta oliivi/juustoleipää tai oikeammin ne olivat semmoisia jättestoria sämpylöitä. Lisäksi otin paketin salamimakkaraa.
Maittavan aamiaisen jälkeen marssittiin viereiseen autovuokraamoon ja varattiin huomiseksi Fiat Punto 1.3 litran moottorilla. Pienemmällä ei oikein pysy liikenteen mukana, siitä on aikaisempaa kokemusta. Hintaa tuli 53€, josta piti heti maksaa 20€ takuumaksua. Autonvuokraajaa huvitti, kun huoneemme numero on sama kuin vuokran hinta ja hän sanoikin, että näin oli tarkoitus käydä.
Likka antoi myös kartan ja reittivihjeitä huomiseksi. Tarkoitus on Elafonissoksen lisäksi nähdä myös kuuluisa luola, hirmuisen vanha oliivipuu ja hienoja pikkukyliä.
Päiväohjelman oli tarkoitus jatkua bussikyydillä Haniaan, mutta jo muutaman minuutin odotuksella saapunut bussi oli niin täynnä, ettei kuski edes pysähtynyt. Bussit kulkevat noin puolen tunnin välein, joten otettiin lennosta taksi. Kuski arvuutteli ensin hinnaksi 9€, mutta muuttikin sen kahdeksaan, joka on virallinen taksa. Bussikin tavoitettiin Hanian keskustassa:)
Kuski ei ilmeisesti olisi saanut ottaa ketään lennosta, sillä hän ei vienytkään meitä agoraan eli kauppahalliin, vaan taksiasemalle. Käry kävi ilmeisesti lälläripuhelimessa ja kuski selvitteli asiaa myös kahdessa kännykässä ja jatkuvasti toistuivat sanat "Platanias", "taxi" ja "kentro" eli keskusta. Agora löydettiin kyselemällä ja kovaäänisesti keskustelemalla eli ts. joku ystävällinen rouva erotti puheestamme sana "agora" ja näytti viimeisessä risteyksessä, että tuolla se on:)
Kauppahalli oli entisellä paikallaan eli vaikka siellä on käyty jo ennenkin, niin eipä tutulta enää parin vuosikymmenen jälkeen näyttänyt.
Ensin tehtiin yleiskatselmus ja sitten alkoi ankara shoppailu.
Mukaan tarttui 3 pienempää ja yksi iso pesusieni 19,80€, kaksi pulloa rakia 5€, kaksi oliivisaippuaa 2€, juustokorppuja, oliivijalkavoide, kaksi pussia mausteita, kolme purkkia hunajaa, kaksi pakettia lukumia ja purkillinen paikallista misitra-juustoa ...
![]() |
| Nämä mirrit viihtyivät jostain syystä erittäin hyvin kauppahallin kalaosastolla |
Maustekaupan miehellä oli vähän huono päivä. Hän alkoi kettuilla minun Singha-paidastani! Kysyin, että onko hän maistanut sitä olutta? Hän vastasi, että on eikä pitänyt siitä. No, meillä kaikilla on joskus huonot päivämme:)
Agorassa nautittin vielä lounaaksi nakkipiiraat tuoreen appelsiinimehun kanssa 7,80€. Ihan mielenkiintoinen makuelämys!
Kauppahallista hikoiltiin itsemme Venetsialaiseen satamaan, jossa ensin istuskeltiin ja valokuvailtiin. Väkeä oli yllättävän paljon ja oli melkoisen kuuma.
Lopuksi kierrettiin vielä hienon sataman Hasanin moskeijan ympäri ja istuuduttiin kaikessa rauhassa päiväkaljalle yhteen sataman lukuisista baareista. Siellä kypsyi ajatus siitä, että mennäänpä pirssillä takaisinkin mökille.
Taaperrettiin ylämäkeen samalle taksiasemalle, mihin meidät jätettiinkin ja otettiin kyyti hotellille, 8€.
Edes kasseja ei purettu, vaan heti mentiin altaalle uimaan ja kirjoittelemaan tätä kertomusta. Kohta pöytäämme tuli Mike, ilmeisesti hotellin osakas ja alkoi esitellä "Kreikkalaista iltaa" ylihuomenna. Hinta 15€/lärvi ja ruoka kuuluu hintaan. Ihan mukavalta vaikuttaa. Mike kysyi meiltä, että tiedättekö, mitä on Zero Cola? Vastasimme, että tottakai! Hän sanoi, että tarjoaa meille yhdet ja huusi saman tien tarjoilijalle, että tänne Zero Colaa. Poika toi meille kirkasta viinaa eli siis rakia Zero Cola-limsapullossa :)
Päälle otettiin vielä Alfa-oluet. Molemmat hyvää paikallista tavaraa.
Papa
P.S. Kohta lähdetään kylälle syömään ja huomenna mennään sitten sinne Elafonissiin, jee. Kirjoitellaan lisää, kun ehditään...:)
Mama
Allastouhujen jälkeen aloitettiin valmistautuminen iltaruokailuun. Käytiin suihkussa, josta valuva vesinoro on hiukan vaatimaton, mutta saa siinä peseydyttyä. Yhteiseksi hyväksi ruuvailin suihkun kahvan kuntoon aina reissuilla mukana olevalla Leathermanilla. Kävin vielä kaupasta puuttuvat postimerkit. Eilen piti ottaa kymmenen, mutta kreikan kielitaito vähän floppasi kiireessä ja pyysinkin vain kaksi ja virhe huomattiin vasta mökillä. Kylläpäs meitä nyt naurattaa:)
Ruokapaikaksi valittiin jo etukäteen Flamingo-ravintola, joka sijaitsee eilisen uimarannan vieressä. Käveltiin sinne samaa reittiä kuin eilen, mutta päätettiin palata toista tietä.
Meidät toivotettiin iloisesti sisään ja kun tarjoilija kuuli, että olemme Suomesta, hän suorastaan riemastui, sillä hän oli ollut Turussa vain kymmenen päivää aikaisemmin! Piti kuulemma paikasta kovasti.
Mama valitsi listalta" Suzukakian" ja Papa "Bekri Mezen".
![]() |
| maman Suzukakia |
![]() |
| Papan Bekri Meze |
Hyvät olivat molemmat annokset. Jälkiruoaksi saatiin vielä jotain torttua ja pienet ouzot jäillä.
Hotellille tultiin sitä toista tietä ja se olikin yllättäen varsinainen ravintolakatu. Loppuviikon ruokapaikat löytynevät sieltä. Kaupasta otettiin vielä pari banaania huomista reissua varten. Papa painuu nyt nukkumaan, mutta Mama kirjoittelee vielä postikortteja.
Papa


















































