maanantai 14. toukokuuta 2012

Turkki, Alanya 2012, viikko 1

Lauantai 12.5.2012

Finnmatkat on siirtynyt ainakin Turkin lentojen suhteen paikallisiin voimiin. Lentoyhtiö on nimeltään Freebird ja kone on käsittääkseni uudenkarhea Airbus, joten siltä osin kaikki  on siis kunnossa.
Koneen lähtöaika oli klo 22.05 ja perillä Antalyassa oltaisiin aikataulun mukaan klo 2.20.  Rissalassa oltiin hyvissä ajoin ja kun siirryttiin tullin läpi odotusaulaan, meitä tervehti aulan lasiseinän läpi ulkoa kaunis tuplasateenkaari.

 
Se on hyvä merkki. Lennon valmistelut ja itse lentokin sujuivat hyvin. Matkaan päästiin siis ajoissa ja maman etukäteen varaamat paikat lisäjalkatilalla olivat hyvät.


Turkkilainen henkilökunta oli ystävällistä ja lentoruoka perinteisesti kanaa ja riisiä. Se eväs on ilmeisesti kansainvälinen lentoevässtandardi. Ei ollut oikein hyvää.
Nukkumisesta koneessa ei tällä kertaa tullut jostain syystä oikein mitään ja matkakin tuntui pitkältä. Yölennolla maisematkin kun ovat hiukan yksitoikkoiset.


Antalyaan laskeuduttiin pari minuuttia ennen kahta ja siirryttiin passintarkastuksen jälkeen odottamaan matkalaukkuja. Olivat samassa kohteessa ja vielä ehyenä.
Busseihin valuminen vei yllättävän paljon aikaa ja sen lisäksi kuskillamme ei tuntunut olevan kiireen kierää. Hän joutui hakemaan jostain kaukaa lupalapun lentokentältä poistumiseen ja ja vaikutti siltä, ettei kaveria homma oikein huvittanut. Matkaan kuitenkin päästiin noin kolmelta ja kun ajoaika Alanyaan on pari tuntia,  niin jo tässä vaiheessa oli selvää, että yöunet jäävät lyhyeksi.
Puolimatkassa bussi kaartoi jonkun, ilmeisesti kuljettajien tutun pitämän, taukopaikan eteen kymmenen minuutin kahvi/ kuskin tupakka-tauolle. Ostettiin sieltä vain pullo vettä. Paikka vaikutti hieman ylihinnoitetulta.
Juuri ennen kuin tultiin Alanyaan Papa nukahti hetkeksi. Kuskilla oli vaikeuksia löytää hotellejamme ja hän kyseli neuvoa taksikuskeilta ja muilta ihmisiltä. Yllättävän paljon ihmisiä oli liikkeellä tähän aikaan.
Hotellimme Tac Premier oli listalla toisena. Sisäänkirjaus oli nopea, mutta siitä huolimatta nukkumaan tupakanhajuiseen huoneeseen päästiin vasta klo 5.37. (Turkkilainen tupakoi...) Ei tarvinnut unta etsiä.
Ennen nukkumaanmenoa Papa ehti jo pyyhkäistä vahingossa lasisen tuhkakupin kivilattialle ja  siivota sirpaleet alustavasti ja napsauttaa ilmastointilaitteen automaattisulakkeen pois päältä, koska laite työnsi makuuhuoneeseen kuumaa ilmaa melkoisella huokulla. Laite oli mallia, jota ohjataan vain kaukosäätimellä eikä sitä siihen hätään ollut.

-Papa-

Sunnuntai 13.5.2012

Pari tuntia saatiin nukuttua, vaikka Alanyan pääkadun meteli olikin jo varhaisesta aamusta lähtien huomattavan kova ja koska ikkunat oli pakko pitää auki kuumuuden takia, oli metelin kannalta ihan sama kuin  jos olisi jalkakäytävällä nukkunut.

Huoneistomme ikkunasta avautuivat tämmöiset näkymät vasemmalle


Tämmöiset olivat maisemat suoraan eteenpäin

Papa yrittti mukamas vielä torkkua, mutta minä kolistelin matkalaukkuja purettavaksi siihen  malliin, että Papa pian luovutti ja lähti etsimään kauppaa ja aamiaistarpeita. Tuli sitten takaisin muun muassa aitoa turkkilaista kahvia mukanaan. Kahvi todettiin heti ensi maistamisen jälkeen yksissä tuumin kelvolliseksi.

Hyvää turkkilaista kahvia
 

Olemattomiksi jääneiden yöunien vuoksi veto oli molemmilta totaalisesti loppu, mutta pikkuhiljaa siitä kuitenkin lähdettiin rantaa kohti valumaan ja torkkumista jatkamaan. Rannalle lähtiessä vilkaistiin meidän hotellin allasalue, jossa ei kuitenkaan vielä sen kummemmin käyty.

Allasalue vaikutti viihtyisältä


Ongelmaksi muodostuivat puuttuvat pyyhkeet, jotka oli pakko jättää kotiin, koska matkalaukut olivat lähtiessä niin täynnä, etteivät menneet kiinni pyyhkeiden kera. Olimme päättäneet ostaneet rantapyyhkeet paikan päältä ja jättää ne sitten tänne, mutta kovin olivat pyyhkeet hinnoissaan lomakohteeseen jätettäviksi. Kaikilla kauppiailla samanlaiset pyyhkeet ja samat hinnat! Kuvittelimme, että saamme ne vielä jostakin rantamyymälästä halvemmalla, mutta hinnat oli selvästi sovittu. Niinpä sitten lopulta jouduimme ne riistohintaan (10 €/kpl) ostamaan, mutta ne pyyhkeet kyllä tuodaan kotomaahan.

Tac Premieren terassibaari
 Pyyheasia jäi kaivelemaan sitä ensimmäistä pyyhkeentyrkyttäjämyyjää,  joka  esitti aluksi ihan liian korkean pyynnön, joten hän vaati illalla Papaa kertomaan, millä hinnalla pyyhkeet olivat lopulta mukaamme lähteneet. Papa ei kertonut, vaikka niin kysyjä kuin vastaajakin tiesivät, ettei niitä lopulta mistään alle sen 20 €:n saanut.
Lopulta päästiin siis rantaan ja torkuttiin siellä kolmisen tuntia. Minä kävin kahdesti uimasti ja toisella kertaa Papakin uskaltautui heittämään talviTurkkinsa. Vesi oli arviolta + 20-asteista eikä ollenkaan niin kylmää kuin olin pelännyt. Alanyan satamasta lähteviä gület-aluksia kulki ohi Kleopatra-rannan katkeamattomana virtana jonkun aikaa. Ilmeisesti kaikki risteilyt niillä lähtevät satamasta yhtä aikaa.



Kauan ei tosiaan rannalla oltu, vaan lähdettiin hotellille hoitelemaan juoksevia asioita eli ensinnä värkkäämään lounaantapaista ja sitten tekemään kaikenlaista yleistä järjestelyä.

Näin kauniiksi oli siivooja vuoteemme koristellut
Nettiyhteys ei toimi hotellihuoneessa, vaan ainoastaan vastaanoton tiloissa. Kaikenlaista ongelmaa ilmeni kotiinviritetyn nettikameran ja blogipäivitysten kanssa, mutta yritämme saada maanantaina jonkunlaisen päivityksen aikaiseksi. Syömään olimme ajatelleet mennä Green Beach Restaurantiin, mutta minä halusinkin kesken matkan ottaa taksin ja mennä Red Toweriin. Se sopi Papallekin ja niin sitten sinne hurautimme.

Ruoka oli erinomaisen hyvää ja näköalat satamaan upeat!

 
Kaikki naiset saivat äitienpäivän kunniaksi tarjoilijoilta neilikat!


Nyt alkaa viime yön valvominen painaa jo niin silmäluomia, että on pakko painua unten maille.
Huomenna on (toivottavasti hyvin levätyn yön jälkeen) uusi päivä ja palataan sitten virkeämpinä asiaan.


Maanantai 14.5.2012

Maanantai-aamu ja kello on 7.26. Papa meni illalla nukkumaan puoli kymmenen maissa ja minä tuntia myöhemmin, joten nyt on sitten nukuttu oikein urakalla eikä lomalaisellakaan riitä unta pitempään. Sää on pilvinen niin kuin eilen aamullakin ja Alanya heräilee pikku hiljaa uuteen päivään.
Papa kipaisi taas kaupasta tuoreita sämpylöitä, jotka nautimme aamiaiseksi turkkilaisen kahvin kera.
Aamiaisen jälkeen lähdimme kävellen Migros-supermarkettiin, jonne kerrottiin olevan n. 15 min. kävelymatka. Sinne menimme siksi, että Papa oli unohtanut USB-johdon kotiin emmekä saa kamerasta kuvia koneelle ilman sitä. Hotellin henkilökuntaan kuuluva henkilö neuvoi siis Papaa kysymään Migroksesta, koska siellä on pieni sen alan osasto ja tavan kaupoissa niitä ei ole.
Kävelimme hissukseen rantabulevardia pitkin ja katselimme maisemia ja ihmisiä ja kaikenlaista hauskaakin siellä näimme. Esimerkkinä tämä papparainen Jeesus-housuissaan (Turkissakin joidenkin kristittyjen mielissä elää usko uuden Jeesuksen syntymisestä. Tämän on synnyttävä mies ja siksi pussihousut, ettei Jeesus putoa syntyessään kadulle).


Kameli- ja polkupyöräkyytiäkin olisi ollut tarjolla, mutta tällä kertaa jatkoimme eteenpäin ihan jalan syten.



Sitä johtoa ei kuitenkaan löytynyt Migroksestakaaan, mutta teimme sieltä edullisia ruokaostoksia sen verran kuin jaksoimme kantaa. Hikisen taivalluksen jälkeen jäähdyttelimme hetken hotellihuoneistossamme ja lähdmme testaamaan hotellin allasalueen. Sieltä nytkin kirjoittelenl. Allasalue on melko viihtyisä ja muutenkin ihan OK.



Papa onkin pian lähdössä taas metsästämään sitä USB-johtoa, kun Migroksessa oli neuvottu kysymään valokuvausliikkeestä. Toivottavasti löytyisi. On vähän tylsää päivittää blogia, jos ei saa kuvia lisättyä ennen kuin Suomessa. Yksi kuva kun kertoo enemmän kun tuhat sanaa!
 Papa palasi reissultaan tyytyväisenä USB-johto kainalossaan. Kohta tästä lähdemmekin respan tiloihin yrittämään, saisimmeko kotoa nettikameran välityksellä edes pienen vilauksen kateista! Blogia on myös tarkoitus päivittää, ennen kuin päätämme, minne menemme illalla syömään.


XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX


Ensimmäinen päivitys saatiin lopulta blogiin. Sitten lähdettiin etsimään ravintolaa, joka aamulla Migrokseen mennessämme mainosti katukyltillä heillä tänä iltana näkyvää Suomi-Kazakstan- peliä. Ajatuksena oli nauttia siellä ensin iltaruoka ja sitten katsoa peli. Kyseinen ravintola oli aika lähellä meidän hotelliamme, mutta vaikka kuinka tarkkaan katsoimme kävellessämme ravintoloiden mainoskylttejä, ei Suomen pelin mainosta enää näkynyt. Jostakin syystä se oli otettu pois! Olimme jo aika kaukana hotelliltamme ja mietimme, mitä nyt tekisimme. Kohdalla sattui olemaan kyytiä odottava taksi ja Papa kysyi minulta, muistinko yhdenkään suomalaisbaarin nimeä ja minä siihen mainitsin Heikin baarin, josta olin lukenut jostakin. Papa sanoi, että jos se peli jossakin näkyy, niin suomalaisbaareissa. Siispä taksilla Heikin baariin, jossa saimme pettymykseksemme heti kuulla, että peli ei näy missään Alanyassa. Suomen Jääkiekkoliitto kun ei kuulemma ole myynyt oikeuksia näyttää peliä muihin maihin.  No, kun sinne menosta oli kuitenkin törkeät  10 liiraa maksettu, päätettiin  kuitenkin jäädä sinne syömään. Jäi sellainen maku suuhun, että taksikuski käytti tilannetta hyväkseen! Tosiasiahan lienee, että kukaan ei aja taksia siksi,  että ihmiset pääsisivät sujuvasti paikasta toiseen vaan siksi, että saisi sijoittamalleen rahalle mahdollisimman nopean ja ison voiton.
Heikin baarin henkilökunta sai pelin kuulumaan ilmeisesti Radio Suomen webcastista, ja nykivä kuvakin näkyi hetken Youtubesta, mutta tunnelma oli jo siltä osin menetetty, joten ruokailun jälkeen päätettiin lähteä hotellille. Papan suuntavaisto piti taas kerran paikkansa, kun hän väitti, että nyt ollaan lähellä hotelliamme Tac Premieriä. Tarjoilija vahvisti asian ja niinpä talsittin pari sataa metriä hotellille. Siis ensin kävelimme hotellilta kauas yhteen suuntaan etsiessämme sitä jääkiekkoravintolaa. Sitten ajoimme  taksilla takaisin samaan suuntaan, mistä olimme tulleet eli Heikin baariin, jonka sijaintia emme tienneet ja joka lopulta sitten olikin fyysisesti suunnilleen hotellimme takapihalla. Loppujen lopuksi peli jäi siis näkemättä, taksille maksettiin "turhasta" ja kalliin ja melko mauttoman pizzan jälkeen kävelimme baarista hotellillemme parissa minuutissa.

 
No huh huh! mama & Papa = varsinaiset pölvästit...

Tac Premieren allasalue on kaunis iltavalaistuksessa

Tiistai 15.5.2012

Alanya tuntuu elävän vuorokauden ympäri. Ainakin kadulta kuuluu läpi yön puhetta, baarista palailevien naurunremakkaa ja liikenteen ääniä. Muutaman kerran taas yöllä ääniin heräsin, vaikka eivät ne minua haittaakaan.
Aamulla Papa taas leivänhakuun ja mina kahvia tiputtelemaan. Aamupäivällä lähdemme basaarialueelle ostoksille tai ainakin meininkiä katselemaan. Sieltä kuulemma löytyy kaikkea maan ja taivaan väliltä, joten pitää ainakin yrittää hillitä shoppailuintoaan.
Yritämme satuttautua paikallisbussiin, joka pysähtyy basaarialueella. Taksikyyti on täällä yllättävän kallista ja varsinkin eilisiltaisen taksihölmöilyn jälkeen tuntuu siltä, että on aika tulla järkiinsä ja alkaa käyttäytyä niin kuin oikea pihi suomalainen turisti. Näin sitä nyt ajatellaan, mutta katsotaanhan nyt sitten ostosreissun jälkeen, onko houkutuksista selvitty kunnialla vai ammottaako rahapussi tyhjyyttään.
Niin se ajatus bussilla menosta muuttui, kun busseja näytti kulkevan aika harvakseltaan, joten taksilla taas hurautettiin eikä suinkaan sinne keskustan basaarialueelle, jonne oli tarkoitus alunperin, vaan markkinoille lähellä Alanyan keskustaa.

Markkinoilla oli paljon muitakin turisteja

Tarjolla oli tosiaan melkein kaikkea mahdollista taivaan ja maan välillä ja väkeäkin kuumien telttakatosten alle oli siunaantunut ihan kiitettävästi.

 

Mukaan sieltä tarttui muun muassa pari kelloa (rantarolekseja), Gucci-kopiolaukku, fetsi, Tom Hilfiger-kopiopaita, oliivi- ja granaattiomenavoiteet ja iso pussi omenateetä.





Se fetsi oli Papan heräteostos. Siinä kävi vähän samoin kuin muutama vuosi takaperin Tunisin Kasbahissa eli jättisuuressa basaarissa missä Papa uhosi, ettei hän halua täältä mitään mutta basaarissa Papa ymmärsi, että tietenkin ihminen tarvitsee rummun... Fetsille jäi hintaa seitsemän liiraa (n. 3 euroa)tinkimisen jälkeen.

Heti markkana-alueen ulkopuolella näytti tältä
Markkina-alueen välittömässä läheisyydessä oli kerrostaloja


 Taksilla takaisinkin tietysti ja iltapäiväksi rannalle.

Tämä vene veti kuulemma merenpohjaan internetkaapelia

Tänään aallot olivat niin suuria, etten  edes yrittänyt mereen. Tosin mereen kyllä olisin päässyt, mutta siitä päätellen, miten vaikeaa isossa aallokossa oli nuoremmillakin ja parempijalkaisilla päästä kuivalle maalle, ei se olisi minulta onnistunut.  Niinpä jäi tältä päivältä uinti meressä, mutta hotellilla pistäydyttiin uima-altaassa.
Nyt ollaan taas menossa respaan päivittämään blogia eli siirtämään nämä jorinat läppäriltä verkkoon.

Tac Premieren yleiset tilat ovat tyylikkäät ja viihtyisät


Hotellimme tarjoilija poseerasi terassibaarin ovelta mielellään kameralle.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Illalliselle mentiin lopultakin Green Beachiin. Kolmas kerta toden sanoi. Matkalla jututettiin se vaatekauppias, jonka kanssa oli pientä vääntöä pyyhkeistä, mutta nyt se asia on pois pyyhitty, hänhän neuvoi jo aamulla meidät oikeaan basaariin ja nyt ehdotti illallispaikaksi serkkunsa ravintolaa. Hän voisi lähteä oppaaksi. Siihen ei kuitenkaan suostuttu, ainakaan vielä, koska Green Beach oli saatava ohjelmasta pois. Katsotaan nyt sitten, että miten käy.
Matkalla törmättiin myös meitä päivällä kyydinneeseen taksikuskiin, joka ehdotteli erilaisia retkiä. Vuoristoretkeä katsottiin sillä silmällä, mutta hän ilmoitti hinnaksi 230 liiraa eli n. 110 euroa. Kalliilta se kuulostaa, mutta kaveri kehui kovasti maisemia ja nähtävyyksiä eli luvattiin kuitenkin harkita.
Green Beach oli lähes tyhjä, kun sinne saavuttiin. Kohtelias hovimestari ohjasi meidät pöytään ja toimitti meille ruokalistat. 

Pimenevässä illassa ihailimme linnaketta iltavalaistuksessaan
Aikamme arvottuamme päädyimme siihen, että mama tilaa halloumi-juustolla täytetyn päällystetyn kanakääryleen ja Papa yrittää pitkästä aikaa syödä lammasta(lampaan kare).

 
Se kun joskus tökkii.  Toistaiseksi vain mama pääsiäisenä ja kreikkalaiset ovat saaneet aikaan lammasta, joka ei maistu lampaalta (no, olipahan kielikuva).
Alkupalojen ruoka saapui ja molemmilla se oli erittäin hyvää. Pikkuisen jaettiin annoksista toisillemme, että molemmat saivat maistaa. Sehän on välimeren tapa. Ruokajuomana oli perinteisesti olutta, sehän käy melkein kaiken syötävän kanssa.
Lasku oli vähän yli kahdeksankymmentä liiraa ja euroina yllättäen, ihan oikean kurssin mukaan, noin kolmekymmentäkuusi euroa. Hyvän aterian ja palvelun ansiosta pöytään jätettin viiden prosentin tippi eli kaiken kaikkiaan neljäkymmentä euroa.


Paluumatkalla haettiin jo Papalle tutusta kaupasta seurusteluoluet ja kuvattiin kaupan kissoja. Hotellin vieressä törmättiin vielä edellä mainittuun taksikuskiin ja ilmoitettin kohteliaasti, ettei hänen hintansa vuoristomatkan suhteen sovi meidän budjettiimme!  Kaveri ei edes häkeltyny,t vaan pudotti hinnan 170 liiraan eli noin 80 euroon. Se nyt aiheuttaa uuden miettimisen. Luvattiin ilmoittaa huomenna päätöksemme, koska matka olisi ylihuomenna. Saas nyt nähdä miten käy?

Keskiviikko 16.5.2012

Aamu oli pilvinen ja aamukahvin juotuamme juomasimme, että oli alkanut satamaan.

 
Siispä odotellessamme sateen loppumista suunnistimme respaan nettiasioita hoitelemaan.

Koska sade ei osoittanut vielä iltapäivälläkään loppumisen merkkejä, päätimme lähteä hamamiin. Hotellillamme on toki oma hamam, johon myydään erihintaisia hamam-paketteja eli siis mitä enemmän oheishoitoja, sitä kalliimpi paketti.


Tac Premieren hamam

Halvinkin hamam-paketti siellä maksaa 35 €, kun taas lähes vastapäätä kadun toisella puolella hamamia myydään hintaan 10 €. Sinne siis.

 
Ensin meille annettiin talon rantasandaalit jalkaan ja omat kengät jätettiin eteiseen. Sitten meidät osoitettiin vaatekaapille, jonne piti jättää vaatteet. Uima-asut meillä olivat kassissa mukana, joten ensin kävimme pukukopissa vaihtamassa uima-asut yllemme. Sitten löylyhuoneeseen marmoriselle alustalle makaamaan kymmeneksi minuutiksi ja sitten tuli pesijä paikalle. Olin lukenut aiemmin jostain, että pesijä on aina samaa sukupuolta pestävän kanssa, mutta en kyllä myönnä olevani mies. Pesijä sen sijaan oli. No, samapa tuo. Aluksi pesijä hankasi kehosta kuolleen ihosolukon pois karkealla sienellä ja sitten kuorrutti kehon vaahdolla, pesi ja hieroi taas kauttaaltaan ja lopulta huuhteli vaahdon pois heittämällä muutaman sangollisen vettä päälle, niin että kaikki vaahto lähti pois.
Sen jälkeen meidät ohjattiin ulos löylyhuoneesta ja kuivattiin vähän pyyhkeellä.  Pesijä kysyi, haluammeko hieronnan. Olimme olettaneet sen kuuluvan hintaan, mutta ekstraahan siitä piti maksaa, jos sitä halusi. Otimme normaalin vartalohieronnan, joka maksoi 15 € per nenä. Huikean suurelta tuntunut hintaero k.o. hamamin ja hotellimme hamamin välillä alkoi selittyä. Hotellissamme se sisältyy siihen 35 €:n pakettiin.
Vaan mitäpä tuosta. Hieronta kesti n. 15 minuuttia ja sen jälkeen minut ohjattiin lepovuoteelle odottelemaan, koska Papa oli vihreä naamio kasvoillaan vasta menossa hierontaan.  Minulle tuotiin teetä nautittavaksi ja hierojanainen kävi levittämässä kasvoilleni samanlaisen vihreän kuorintanaamion kuin Papalla oli ollut.
Varttitunnin odottelun jälkeen Papankin hieronta saatiin päätökseen ja pestyäni naamion kasvoiltani  kävin pukukopissa pukemassa vaatteet päälleni. Papa pyyhki liiat öljyt iholtaan pyyhkeeseen ja kävi myös vaihtamassa vaatteet. Teimme siinä poislähtöä ja muistutin Papaa, että maksaakin kai pitäisi, koska hierojanainen odotti edessämme taskulaskin kädessä.  Papa kuittasi kommenttini huutaen: "Run, run!" ja sai aikaan naurunremakan. Samassa tilassa hierontaansa odotellut suomalaisnainen totesi Papalle, että niin hierojanainen kuin hänen vieressään ollut toinen rahastajanainen olivat sen verran urheilullisen näköisiä, että olisimme kyllä juoksussa hävinneet. Niinpä Papa ojensikin kiltisti 50 €:n seteliä (hamam 10 € + hieronta 15 € x 2 = 50 €) taskulaskinnaiselle, mutta nainenpa näyttikin summaksi 60 €! Kummallekin kun oli laitettu kasvonaamio, joka maksaa 5 €. Papa siihen, että emmehän me pyytäneet mitään kasvonaamiota. Nainen vain hymyili ja selitteli, että kyllä se nyt vaan maksaa 60 €. Pitkin hampain Papa sen maksoi ja se hierontaa odotellut suomalaisnainenkin siihen totesi, että näin se vaan täällä yleensä menee (oli kuulemma käynyt hamamissa monesti aiemminkin)! Toisin sanoen hotellimme kalliilta kuulostanut hamampaketti olisi loppujen lopuksi ollut kuitenkin suunnilleen samanhintainen!  
Samalla reissulla mentiin taksikopille sopimaan huomisesta retkestä, jonka olimme siis päättäneet ostaa. Hintaan 170 liiraa kuski kuljettaa meidät vuoristoon, Dim Cay-joelle ja Dim Cave -luolalle, hedelmätarhalle sekä linnakkeelle. Aikaa on varattu 4-5 tuntia.
Meitä kiinnosti erityisesti se, onko kohteissa vaikeakulkuisia paikkoja, mutta kuskimme englanninkielen taito osoittautui vajavaiseksi. Onneksi muut kuskit tulivat apuun ja selvisi, että vain luola voi olla hankala liikuntarajoitteiselle (siis mamalle). Juotiin vielä sopimuksenvahvistusfantat ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kuski käytti minua sitä ennen ulkona ja näytti taululta, mitä matkat kohteisiin maksaisivat oikeasti ja sanoi, että kyllähän joku toinen voisi viedä halvemmalla, kun tietää hänen tarjouksensa, mikä on kuitenkin "good price". Vakuutin, etten kysy asiaa muilta, koska meillä on nyt sopimus ja kuski oli tyytyväinen. Fantaa juodessa rupattelimme kuskien kanssa mm. urheilusta. Eräs tiesi Suomen jääkiekkotilanteesta ja varsinkin Kanada-tappiosta, koska hänellä oli paljon suomalaisia asiakkaita, mutta jalkapallo oli kaikkien taksikuskien suosikki. Suurin osa oli Galatasarayn kannattajia ja kun kyseinen seura voitti juuri Turkin mestaruuden,  oli täällä kuulemma ollut oikein kunnon juhlat.
Nyt on taas tullut aika lähteä respaan päivittämään blogi ja sen jälkeen sitten syömään. Tänään on ajatuksena mennä kävellen arviolta muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaan "Elite Restaurantiin". Meillä näköjään kyllä mieli muuttuu niin äkkiä, että vielä ei voi ollenkaan varmaksi sanoa, mistä itsemme lopulta löydämme lopulta syömästä. Kerrotaan siitä sitten myöhemmin lisää...

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Tällä kertaa me emme muuttaneet mieltämme kesken matkan, vaan todellakin söimme siellä "Elitessä".


Tosin menomatkalla juutuimme juttusille erään paikallisen taksikuskin eli  Abdullahin kanssa, joka tarjosi meille retkeä jos jonkinlaista. Emme luvanneet mitään, mutta Papa suostui kuitenkin ottamaan hänen korttinsa.
Ravintola oli lähes täynnä, mutta se onkin kuulemma erittäin suosittu, joten sinänsä se ei ollut mikään yllätys.  Poikkeuksellisesti otimme molemmat saman ruoan eli kanavarrasta, joka olikin aivan erinomainen. Annos vain oli niin suuri (jopa meille, heh), ettei kumpikaan jaksanut syödä omaansa kokonaan. Jälkiruokaa ei enää mahaan mahtunut, joten Papa pyysi laskun turkin kielellä:"Hesap lütfen!"  ja keräsi heti tarjoilijalta pinnat kotiin! Kävelimme takaisin hotellille Atatürk Boulevardia pitkin ja siinä kyllä riitti lyhyellä matkalla kauppoja ja kauppiaiden tyrkytystä. Perillä otimme vielä hotellin pikkukaupasta litran vesipullon  jäähdytettäväksi huomista retkeä varten.


Torstai 17.5.2012

Aamulla, ei tosin anivarhain, on lähtö tilaamallemme taksiretkelle mutta nukkumisen aloittamisen kassa oli pieniä vaikeuksia. Ensin nuoret herrasmiehet huvittelivat ajelemalla autoillaan huimaa ylinopeutta ja kovaa meteliä pitäen pitkin Alanyan rantakatua. Liput ja nuoret herrat liehuivat ja roikkuivat autojen ikkunoista. Se kun rauhoittui, niin metelistä päätellen ilmeisesti panssarivaunu ajeli pitkin katua, välillä revitellen ja nostatellen oikein kunnolla. En jaksanut nousta katsomaan. Liikenne oli varsin  kovaa ja nopeaa läpi aamuyön. Lopulta laitoin vessan oven kiinni, koska suurin meteli kantautui sieltä tuuletusräppänän kautta makuuhuoneeseen.
Loppuyöstä uni löytyi ja aamulla selvisi metelin syykin. Seudun ihmisten toinen suosikkijoukkue (kyse siis jalkapallosta) Fenerbache oli juuri voittanut Turkin Cupin mestaruuden. No, mikäpä minä olen arvostelemaan nuorten herrasmiesten huvittelutapoja...
Aamulla yritin vaihtaa hotellin respassa sata euroa Turkin liiroiksi, mutta kassasta loppui vaihtoraha ja jouduin tyytymään rantakadun lähimmän vaihtopisteen eurolle edullisempaan kurssiin. Rahaa oli siis varattu rajusti reissupäiväksi ja housunpuntissa oli vielä Visa jemmassa. Siis normaalin hyvän kotiaamiaisen jälkeen matkaan klo 9:50 kohti Alanyan takaista vuoristoa.
Reitti oli aluksi sama kuin toissapäiväisellä basaarireissulla ja siitä jatkettiin sairaalan ohi Alanyan pohjoiselle pääkadulle. Kuski kertoi, että sen toisella puolella oli suurelta osin norjalaisten ja suomalaisten omistusasuntoja.  Tiukan nousun jälkeen tultiin näköalapaikalle, josta koko Alanya näkyi oikein upeasti.

Alanya ei ole mikään pikkukaupunki

Uusi lentokenttä siinteli kauempana ja ulkomaalaisten omistusasuntojen rivistöt kohosivat yhä korkeammalle kohti Turkin taivasta.
Kuljettajamme ei oikein osannut sanoa, onko se hyvä vai huono asia... Pohdittiin myös huljakoiden mökkien hintoja ja arveltiin, että kyllä kai ne jo Suomen hintoja hipovat.
Nousu jatkui ja ilma viileni. Maasto muuttui rannan palmutiheiköistä karstikallion ja mäntypuiden valtakunnaksi. Pysähdyttiin kuvaamaan lammaspaimenta laumansa keskellä ja etäisyydessä näkyviä lumihuippuisia vuoria.


Ohi kipitti myös pari varsin pulleaa fasaania. Siellä täällä myös muutama vuohi etsi ravintoaan varsin kivisessä maaperässä. Yleisväri oli kuitenkin vihreä runsaan ruohon ja lukuisten mäntypuiden ansiosta. Kuljettaja muistutti useaan otteeseen, että näillä seuduilla lumi saattaa viipyä pidempäänkin, vaikka sitä ei käytännössä koskaan ole Alanyan alangolla.
Matka jatkui talven sateiden huonoksi huuhtomia teitä kohti Mahmutseydin kylää. Se uinui monen mutkan ja yhden katerpillarin takana. Jälkimmäinen väisti, koska sillä oli lyhyempi matka peruuttaa. Hiukan ennen kylää taivasteltiin kaivinkonetta jyrkässä rinteessä, johon ei johtanut edes minkäänlaista tietä. Työ näytti todella vaaralliselta, mutta näin asutus leviää.

Kuljettajamme ja oppaamme toisteli yhä uudestaan, että vanha talo, uusi talo...
Kylän lisäksi kohteena oli vanha, pieni moskeija komean minareettinsa kera.


mama kuten muutkin parin taksiseurueen naiset pääsivät mukaan moskeijaan pienen vaateleikin jälkeen. Kuljettajamme auttoi mamalle päälle oikeanlaiset huivit, jotta pukeutumisen suhteen islamin säännöt täyttyivät. Maassa maan tavalla. Kuvaa ei saa kuitenkaan kuulemma julkaista (sen kieltää siis mama).
Moskeijassa ystävällinen opas, jonka nimi karkasi muistista, kertoi paikan historiasta ja islamista yleensä.

 
Moskeijan vieressä sijaitsee "Old House", johon vieraat ohjataan teelasilliselle ja tutustumaan Turkin maaseudun elämään joskus muinoin. Paikalla on myös "aito" entisen ajan mies vanhan ajan vaatteineen ja aseineen. Kaveria vähän nauratti oma roolinsa.
 
"Old House"

Tie on niin huono, varsinkin keväällä, että täällä käyvät ilmeisesti vain taksikuskit asiakkaineen.
Talo ja ympäristö kuvattiin tarkkaan ja sen jälkeen paluumatka alkoi.


Old Housen pihapiirissä kasvoi myös kirsikkapuita

Kylä on siis aidosti umpikujassa, mutta se ei tuntunut tahtia haittaavan. Uutta taloa nousee ja vanhaa kunnostetaan, vaikka matkaa seuraavaan keskukseen Obaan onkin melkoisesti.
Paluumatkalla isolle tielle nähtiin kaksi kilpikonnaa. Sitä ensimmäistä kuvattiin innokkaasti. Eipä ole ennen tullut nähtyäkään ihan villiä kuivalla maalla asuvaa kilpikonnaa luonnossa. Merikilpikonnia on nähty silloin tällöin.

 
Seuraavaksi Mevlüt = kuskimme vei meidät keskelle hedelmäviljelyksiä. Joka puolella näkyi vain suuria appelsiini- , aprikoosi- ja banaanitarhoja.  Yhtäkkiä Mevlüt pysäytti auton yhden aprikoosiviljelmän kohdalle ja kysyi, haluaisimmeko nähdä hänen perheensä. Totta kai halusimme ja Mevlüt johdatti meidät pihaan, jossa istui ihmisiä lajittelemassa aprikooseja pakkausrasioihn kauppoihin vietäväksi.  Emme kysyneet, kuka ihmisistä kukin oli, mutta jonkunlainen käsitys jäi, että siinä oli ainakin vaimo, tytär, äiti ja pari muuta miespuolista henkilöä. Porukka oli poimimassa ja pakkaamassa aprikooseja, joita puut olivat pullollaan ja mekin pääsimme maistamaan tuoreita ja maukkaita hedelmiä. Kaipa voisi sanoa, että pääsimme syömään kuormasta.

Sankoa nostava nainen on taksikuskimme vaimo

 Matka jatkui Oban kautta Dim Cave-tippukiviluolille.

Oba ja lumihuippuiset vuoret

Mama jäi kuskin kanssa suosiolla parkkipaikalle kun Papa kiipesi piiiitkiä portaita luolan suulle. Sisäänpääsymaksu oli 9,5 TL. Mitään ohjattuja ryhmiä ei ollut, vaan ukko ajettiin keskenään luolaan. Jo ensimmäiset portaat alaspäin olivat jyrkät ja pahempaa oli vielä tulossa. Portaiden alla oli tasanne, jossa kyltti vasempaan kertoi luolan pituudeksi 310 ja oikeaan 50 metriä. Valitsin  vasemman ja painuin uusiin portaisiin. Tuli mieleen, että kukahan on tehnyt kyseiset portaat? On siinä ollut urakkaa. Metalliset portaat ja tasaisemmat kulkuväylät seurasivat toisiaan. Luola oli kyllä valaistu, mutta vain sen verran, että varpaitaan oli välillä syytä tuijotella, ettei olisi kompuroinut. Korkeuserot olivat suuria ja tuon tuostakin Papan piti pysähtyä puuskuttamaan ja samalla ihailemaan tippuvan kalkkikivipitoisen veden aikaansaannoksia eli stalagmiittejä ja stalagtiittejä.




Upeaa oli. Tippuva kalkkivesi oli muotoutunut aikojen saatossa mitä ihmeellisimmiksi kuvioksi. Joitakin oli nimetty, kuten "äiti ja lapsi", "kaksi pöllöä" ja "vesiputous".

"Äiti ja lapsi"
Vaikutelmaa oli korostettu värivaloilla siellä täällä. Luola oli kostea ja tuoksui lähinnä vanhalta kellarilta. Paukkuvin polvin Papa könysi läpi molemmat luolat ja mielessä kavi, että mitenkäs, jos kunto pettää? No ulkomaailma saisi tiedon, jos väsähtänyt jaksaisi raahautua yhdelle luolan monista turvapuhelimista. Ihan yksin en sentään ollut,  sillä mennessä tuli yksi porukka vastaan ja poistullessa toinen. Ehdottomasti kannatti käydä, vaikka välillä vähän hengästytti ja huomenna varmaankin koipia pakottaa.
Luola löytyi vuonna 1986 ja yleisölle se on avattu 1999 eli kauan se on saanut olla ihmisten katseilta piilossa.

Dimin tippukiviluolan sisäänkäynti
 Hikinen ja  jäykkäkoipinen Papa ja turkin kieltä kuskin kanssa Papan luolareissun aikana opetellut mama siirtyivät seuraavaksi Dim-joen rantaan lounaalle.

 
Siitäpä ei ole paljon kertomista. Papa söi kypsää, mutta haaleaa uuniforellia ja mama haaleita turkkilaisia lihapullia.

 
Ruoka olisi voitu nauttia vedessä kelluvalla lautalla matalalta pöydältä pehmustetulla lattialla istuen, mutta meikäläisten polvin henkilökunta olisi joutunut vetämään meidät köysillä ylös.

 
Retkeen varattu aika oli tunteja sitten ylitetty, mutta kuljettaja vei meidät silti viimeiseen kohteeseen Alanyan linnakkeelle. Aikaisempi vapaaehtoinen liikunta tuntui sen verran, että eipä ollut halua maksaa 10 TL:n pääsymaksua varsinaiseen linnaan tuntien tuntien könyämistä varten, vaan tällä kertaa tyydyttiin kuvaamaan ulkopuolta, muuria, satamaa ja maisemia yleensä.





Linnakkeelta on upeat maisemat joka suuntaan
Hotellille tultiin noin viideltä.
Samalla siirryttiin nykyaikaan ja Papa kävi tarkastamassa, että viereistä seuraava baari näyttää Suomen ja USA:n lätkämatsin. Pikaisen suihkun jälkeen mentiin sinne siis. Hotelliin tullut uusi työntekijä, turkkilais-suomalainen tyttö, ehdotti, että voitaisiin mennä porukalla  toiselle pääkadulle suomalaishotelliin katsomaan peliä, mutta jalat eivät enää oikein vetäneet.
Kaikkihan jo tietävätkin pelin lopputuloksen, joten ei siitä sen enempää. Voittomaalihan tehtiin vain 8 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppumista, joten suomalaisten pienehkölle samaisessa ravintolassa peliä seuranneelle porukalle voitto oli makea ainakin voittomaalia seuranneesta metelistä, jossa oli desibelejä varmasti enemmän kuin laki sallii,  päätellen. Siitä sitten omaan hotelliin ja päivän retken uuvuttamina aikaisin nukkumaan.

Perjantai 18.5.2012

Aamukahvin jälkeen lähdettiin ostamaan täydennystä lähes tyhjään jääkaappiin Kale-marketista, jonka olimme aiemmin huomanneet palatessamme "Elitestä" hotellille. Suunnilleen kaikki muut tarvikkeet sieltä saatiin, mutta koska muslimimaassa ollaan, ei olut eikä muukaan alkoholi ole itsestäänselvyys kaupan kylmäkaapissa. Ei siis saatu olutta Kale-marketista.
Puolilta päivin oltiin takaisin hotellilla ja kun jääkaappi oli täytetty ostoksilla, lähdettiin altaalle. Oli jo hirveä hinku päästä uimaan, varsinkin kun eilinen päivä oli mennyt ilman uinnin uintia.

Allasalueella oli kauniita kukkaistutuksia
Uinnin jälkeen jonkun aikaa kuivateltuaan Papa lähti parempijalkaisena vielä Migros-supermarkettiin hakemaan ne puuttuvat oluet. Reilun tunnin päästä Papa sieltä painavine reppuineen palasi (hän olikin valinnut maisemareitin) ja asettui lukemaan pokkariaan.

Mikä ihmeen tek yön? No tietenkin yksisuuntainen katu.

Heikin baari oli Papan maisemareitin varrella

Papa näki maisemareittinsä varrella myös mm. riikinkukkoja...
 

...ja hanhia

Aamukahvin jälkeen ei ole mitään syöty, joten nyt tästä lähdetäänkin huoneistoomme lounaantapaista värkkäämään.

Lounaantapainen on nyt nautittu ja alamme valmistautumaan suihkun kautta taas respaan päivityshommiin ja siitä sitten illanviettoon. Ainakin tässä vaiheessa vielä olemme menossa syömään satamassa sijaitsevaan "Restaurant Mahperiin".

Taksilla mentiin sataman lähellä olevalle taksiasemalle ja käveltiin siitä hissukseen sinne "Mahperiin". Paikka olikin jo aivan täpötäynnä ja niinpä tarjoilija ohjasikin meidät "pariksi minuutiksi" odottelemaan sisätiloihin pöydän vapautumista ulkoa. "Pari minuuttia"  venähti pariksikymmeneksi minuutiksi, mutta lopulta pääsimme ulos pöytään odottelemaan ruokaa. Ruokaa näkyi odottelevan moni muukin ja tarjoilijat ja kokki ahkeroivat kyllä ihan tosissaan.  Minä tilasin "Shrimps Alanya" ja Papa nuudelia meren herkuilla (annoksen nimi unohtui jo näin äkkiä). Papa kehui annostaan hyväksi, mutta minun oli suorastaan erinomainen, joten kannatti kyllä odottaa.

Yksi sataman merirosvolaivoista ravintola Mahperista kuvattuna


Taksilla takaisin hotellille ja lähimarketista vielä täydennystä aina niin yllättävän nopeasti hupenevaan vesivarastoon. Tuntuu, että vettä menee litratolkulla päivittäin ja niinhän sitä kyllä itse asiassa meneekin, kun hanavettä ei voi käyttää edes kahvivetenä.
P.S. Papa käy välillä aika kuumana taksikuskien kanssa, kun hinta on milloin mitäkin eli vaihtelee suuresti, vaikka tietysti samalla matkalla hinnan pitäisi olla aina sama.

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Lauantai 19.5.2012

Aamulla satoi, joten emme pitäneet aamukahvin nauttimisen kanssa mitään kiirettä.


Kahvin jälkeen lähdimme respaan päivittämään blogia ja ottamaan selvää, onko maailmalla mitään mullistavaa tapahtunut. Suomalaiset viikon matkalaisetkin odottelivat lentokenttäkenttäbussia ja lauma uusia hollantilaisia pölähti aulaan odottelemaan huoneitaan, jotka olivat vielä siivoojilla työn alla.



Sade ei osoittanut mitään loppumisen merkkejä, joten palasimme huoneistoon valmistamaan lounasta.

 
Lounaan jälkeen minun oli pakko ottaa pienet väliunet, koska en nukkunut viime yönä juuri lainkaan. Vanhat vaivat pakottivat kävelemään ja kävelemään, kunnes en enää kerta kaikkiaan jaksanut kävellä ja lopulta nukahdin kivuista huolimatta.  Lounaan jälkeiset 20 minuutin torkut auttoivat vähän ja lähdimme Heikin baariin katsomaan Suomi-Venäjä-peliä.  Siinä vaiheessa, kun Venäjä meni 4 - 1 johtoon, meille riitti ja lähdimme takaisin hotellille.

 
Minun oli taas otettava puolen tunnin torkut, kun olin väsymyksestä ihan töttöröö.


Tarina jatkuu: Turkki, Alanya  2012, viikko 2...

7 kommenttia:

  1. Pussihousu-Jeesus sai kyllä aikaan päivän parhaat naurut! :D

    VastaaPoista
  2. Ja vielä niin totta joka sana...:)

    VastaaPoista
  3. Mikähän mahtoi olla sen hamamin nimi jossa kävitte, tai edes jotkin tuntomerkit joista sen löytäisimme? Nimittäin lähtö Alanyaan toista kertaa edessä parin viikon päästä! Jos vain saisimme otettua pelkän hamamin ilman lisähöysteitä, niin hinta olisi aika passeli opiskelijabudjettiimme(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Hamamin nimeä en joko muista tai sitä ei näkynyt sinne mennessä, mutta se on siis vastapäätä etuviistoon Tac Premieriä ja saattaa olla, että se oli esim. tuo läheisimmän eli Kleopatra Ikiz Hotelin yhteydessä alakerrassa. Ei ainakaan kaukana siitä! Itse asiassa niitä 10 € hamam-mainoksia oli siinä (eri yrittäjillä) kaksi vierekkäin! Tästä linkistä kyllä sijainti selviää :)

      http://www.booking.com/hotel/tr/tac-premier-spa.fi.html

      Poista
    2. Kiitoksia paljon, oma hotellimme näyttäisi olevan aika lähellä, joten eiköhän näillä vinkeillä löydy! (:

      Poista
  4. I've been surfing on-line more than three hours lately, but I never found any fascinating article like yours. It's pretty price enough for me.
    In my view, if all site owners and bloggers made excellent content as
    you did, the net will likely be a lot more useful than ever before.
    Have a look at my web blog - how to get rid of acne fast and easy

    VastaaPoista