maanantai 29. elokuuta 2011

Kreikka, Kreeta, Agii Apostoli, 2011 osa 6

27.8.2011

Kotiinlähtöpäivä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ei saatu pitää hotellihuonetta klo 13 asti, koska uudisasukkaita oli siihenkin tulossa ja siivoojat odottivat jo ennen puolta päivää huoneistomme ulkopuolella. Niinpä käytiin vielä aamupäivällä tunnin verran uiskentelemassa altaassa ja istuskelemassa allasalueella. Pilviä näkyi taas taivaalla, mutta aurinko paistoi silti.




Napsin vielä kuvia sieltä täältä hotellialueelta, sillä aikaa kun Papa kävi hakemassa lähellä olevasta keramiikkapajasta lisäosia oliiviaiheiselle tarjoiluastialle, jonka olin jo aiemmin ostanut. Parituntinen meni melko nopeasti lentokenttäbussia odotellessa ja lopulta vääntäydyimme sisään autoon ja pääsimme lähtemään kohti lentokenttää.






Lentokentällä oltiinkin jo ihan tuotapikaa ja lähtöselvitykseenkin päästiin heti. Vilkaisin lentoaikatauluja ja siitä kävi ilmi, että lentomme on lähdössä tunnin myöhässä. Harmillista, mutta ei mahda mitään. Miksihän se on nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus, että aikataulut eivät pidä? No, lentoasemalla sitten odoteltiin ulkosalla penkillä istuen, koska siellä oli viileämpää ja enemmän tilaa kuin turvatarkastuksen jälkeisessä odotustilassa.



Lento lähti lopulta reilusti yli tunnin myöhässä, mutta aikataulua saatiin kiinni matkalla taas aika hyvin, joten perille laskeuduttiin noin tunti myöhässä. A ystävineen oli meitä vastassa ja kotiin hurautettiin autolla nopeasti. Kissat tulivat oitis meitä ynnä matkalaukkuja haistelemaan ja täytyy sanoa, että vaikka reissussa on kiva olla, niin kiva on tulla kotiinkin ja päästä viikon" noroilun" jälkeen oikeaan suihkuun...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti