maanantai 18. marraskuuta 2013

Viime kesän kuusi kuvaa- haaste

Sain Minttulilta kivan haasteen kertoa viime kesästä kuvin. Tähän aikaan vuodesta, kun pimeä on todella pimeää eikä juuri muuta olekaan kuin pimeää, onkin mukava palata hetkeksi menneen kesän valoon ja lämpöön. Kesät aina menevät niin nopeasti ja ovat muutenkin luvattoman lyhyitä. Sanoo tämä viimeisen päälle kesäihminen!

Kesäkuussa juhlittiin juhannusta ja laitettiin lippu liehumaan salkoon!
Tänä vuonna muistettiin jopa juhannuksen viralliset liputusajat toisin kuin edellisenä kesänä. Silloin nimittäin liputettiin naapureiden kanssa oikein urakalla. Meille tuli joku oikosulku ja nostimme lipun salkoon juhannusaattona jo puolilta päivin eikä klo 18.00. Naapurit varmaan nauroivat vielä siinä vaiheessa partaansa, mutta lienee se hymy hyytynyt sielläkin, kun huomasivat oman lippunsa liehuvan iloisesti salossa vielä juhannuspäivän jälkeisenä aamunakin, tirsk! 

Onni-neiti olisi halunnut laajentaa ulkoilualuettaan Villa Verttilän ulkopuolelle.

Heinäkuussa lomailtiin muutama päivä autoillen Saarenmaalla ja ihailtiin mm. komeaa Kuressaaren piispanlinnaa...

ja kotipihalla nautittiin riippumatossa löhöilystä ja kukkivista perennoista.

Elokuussa käväistiin metsänomistajaystävän tiluksilla mm. polttopuun teossa, marjastamassa, sienestämässä ja makkaraakin ehdittiin nuotiolla paistamaan.

Elokuun lopun pimeinä iltoina ruokittiin pihapiirissä liikkuvia siilejä, joita olikin parhaimmillaan ruokailemassa yhtäaikaa peräti neljä.

Viime kesä olikin oikein hyvä kesä! Ainakin siltä tuntuu näin eilisen Eino-myrskyn jälkeisenä päivänä :)
Minä jatkan tätä kuuden kuvan haastetta eteenpäin 



ja


Olkaa hyvät!

Toki kaikki muutkin halukkaat voivat vapaasti napata haasteen.

8 kommenttia:

  1. Kiitos mama mukavasta kesäkoosteesta, kiva kun otit haasteen vastaan:)
    Hienoja kesämuistoja!
    Hyvää viikon alkua, vähän valoisammalle nyt näyttää, kun tuli vähän lunta tuon eilisen myrskyn myötä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos mama haasteesta. Tähän aikaan onkin mukava muistella ja katsella kesäisiä kuvia.
    Sinun kansioistasi löytyikin hienoja kesäkuvia erilaisista tapahtumista
    Toivottavasti minultakin köytyy muuta kuin kukkaa ja ötökkää...:))

    VastaaPoista
  3. Voi kun oiski vielä kesä... En oo yhtään pimiän ajan ihminen:)
    Ihania kesäkuvia ja kiitti haasteesta:)

    VastaaPoista
  4. Minttuli: Tämmöiset haasteet ovat oikein kivoja :)
    Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!

    Sirpa: Sinulta löytyy varmasti hienoja kuvia!

    Black Rose: Ole hyvä vaan! Uusi kesä on joka päivä vähän lähempänä :)

    VastaaPoista
  5. Kivan haasteen olit saanut. oi oi...tuota piispan linnaa, olipas se komea näky näissä kuvissa. Sitten ihastelin näitä siilejä oi ne on niin ihania. Siis on todella kauan aikaa, kun viimeksi olen nähnyt siilin luonnossa. Täytyy odotella ensi kesää josko täällä maalla näkyisi muitakin luonnon eläimiä liikkumassa kuin hiiriä ja rottia! :)

    VastaaPoista
  6. Meillä taas ei ole rottia näkynyt (onneksi!), mutta hiiriä ja myyriä riittää ihan kukkapenkkien tuhoksi asti!

    VastaaPoista
  7. hei, haasteeseen vastattu ! :D
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  8. Helena ja Blackie: Kiitoksia kovasti teille molemmille!

    VastaaPoista