keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Puutarhaviikko kuvattuna


Omenoita, omenoita, omenoita... No okei, en mainitse omenoita enää sanallakaan, vaikka edelleen on sesonki parhaimmillaan. Valkosipulit kai pitäisi jo kaivaa maasta ylös, mutta en ole saanut nostettua kuin vasta muutaman. Sipulit ovat normaalikokoisia, mutta kynsiä on vähemmän ja ne ovat suurempia kuin "kaupan" valkosipuleissa.
Europeana-ruusu kukkii vielä ihan täyttä päätä, mutta ennen talven tuloa se on leikattava vähän matalammaksi, vaikka vielä kukkisikin.
Europeana-ruusuja ja valkosipulin varsia itusilmuineen

Neilikkaruusu ei pienistä syyskylmistä vielä hätkähdä, vaan kukkii edelleen ja odottelee kunnon lumipeitettä päälleen, ennen kuin suostuu lopettamaan kukintansa.
Neilikkaruusu ja sen vasemmalla puolella jo kukkinut myskimalva

Villiviini ei kuki, mutta ilahduttaa silmää syksyisellä väriloistollaan. Itse asiassa se kyllä kukkiikin jossakin vaiheessa, mutta kukinnot ovat aika mitättömiä lehdistön upean syysvärityksen rinnalla.
Villiviini kurkottelee kohti taivasta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti