torstai 19. huhtikuuta 2012

Afrikkalaisia kukkia...

Ennen kukkia kuitenkin vielä takaisin pääsiäiseen ja siihen, mitä eräänä aamuna pihalla näimmekään... kyllä, kaksi jänistä tai rusakkoa (ainakaan meidän perheessä ei kukaan osannut sanoa, kumpia nämä ovat)! Keskinäinen työnjako näillä kahdella näytti minun silmääni seuraavalta:
"Jos minä tästä lähden katsastamaan tuon N:n pihan, niin tarkista sinä vaikka tuon K:n piha. Tästä pihasta on omenapuut jo syöty!"

Niin, niitä afrikkalaisia kukkia on nyt virkattu vähän toista sataa...Olen virkannut niitä toisiinsa kiinni piilosilmukoilla, vaikka en vielä tiedäkään, mitä niistä loppujen lopuksi syntyy! Yhdistelen erivärisiä kukkia toisiinsa ihan vapaasti ilman mitään tiettyä kuvioajatusta. Paljon on ainakin langan päitä pääteltävänä ja paloja yhteen virkattavana. Lankana on Kotiväki, joten langan ohuuden takia kukat ovat aika pieniä. Valkoista, punaista, vihreää ja keltaista lankaa minulla oli kutakin ehkä n. 100 g, mutta violettia löytyy ainakin 500 g. Minkähän ihmeen takia minä olen sitä joskus aikoinaan niin paljon ostanut?



Urakkaa siis riittää, mutta elän haaveissa, että lopputulos on vaivan arvoinen! Tavoitteena olisi saada valmista (mitä se sitten lieneekään) kesäksi.



Pikainen lumitilanteen kartoituskierros pihalla tuotti iloisen yllätyksen. Vaikka lunta vielä kuvan oikeassa alareunassa näkyykin (ja joissakin paikoin pihalla vielä jopa n. 30 cm), niin siinähän ne kevään ensimmäiset krookukset jo kukkivat.



Yksi helmililja oli myös jo auennut samoin kuin idänsinililja. Toivottavasti piakkoin paljastuvat myyrätuhot jäävät pelättyä pienemmäksi. Hiivatin otukset kun ovat viime vuosina tehneet aika pahaa jälkeä pihallamme. Niin tai näin, edessä on kuitenkin ihana kevät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti